Henkilöstö
Toimistomme lakimiehet käyvät säännöllisesti erilaisissa koulutuksissa ajankohtaisen tiedon saamiseksi ja tietotaidon ylläpitämiseksi.
Toimistomme henkilökunta on tavoitettavissa toimistolla pääsääntöisesti arkisin klo 9-15 ja muina aikoina sopimuksen mukaisesti.

Raine Ylikoski
osakas, asianajaja, varatuomari
050 387 2130
raine.ylikoski@aavk.fi
- sukupolvenvaihdoksen myötä vuodesta 2010 eteenpäin Asianajotoimisto Viinikkala & Ylikoski Ky:n omistajana
- asianajajaksi 2004
- työskennellyt 2001 lähtien lakimiehenä Asianajotoimisto Jaakko Viinikkala Ky:ssä
- suorittanut tuomioistuinharjoittelun Rauman käräjäoikeudessa 2000-2001 ja saanut varatuomarin arvonimen vuonna 2001
- valmistunut Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1999

Juha-Pekka Eränen
osakas, asianajaja, KTM
040 572 6323
juha-pekka.eranen@aavk.fi
- toiminut julkisena oikeusavustajana Satakunnan ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimistoissa sekä yksityisellä sektorilla asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa vuodesta 2009 lähtien
- asianajajaksi 2017
- valmistunut Turun yliopistosta oikeustieteen maisteriksi vuonna 2009
- valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta 2005 kauppatieteiden maisteriksi